OPETUS

Steiner-pedagogiikan myrskynsilmässä

Elokuusta 2012 lähtien olen ollut opetustöissä Helsingissä Rudolf Steiner -lukiossa. Ilman ennakkoluuloja ja avoimin mielin otin vastaan työtarjouksen, joka merkitsisi työmatkoja Tampereelta Helsinkiin, tilapäistä Töölön kämppää sekä yritystä ehtiä kuitenkin edes pariksi arki-illaksi Tampereelle, kun olin tuohon kaupunkiin ehtinyt ennen työtarjoustani muuttaa… Opettamistani aineista filosofia on omani, elämänkatsomustieto vieraampi.

Rudolf Steinerilla (1861–1925) on jokseenkin omalaatuinen paikkansa sekä ajattelun historiassa että nykykulttuurissa. Hänen oppiensa perustuksille on rakennettu maailmanlaajuinen Steiner-kouluverkosto, joka saattaa koota yhteen kristittyjä ja muslimeita Israelissa – tai tarjota kaikille luokka-asteille vaihtoehtoisen koulutusväylän Töölössä. Akateemisen filosofian piirissä Steinerin oppeja on Suomessa usein vieroksuttu, pahimmillaan parjattu ja parhaimmillaankin pidetty lähinnä vaikeaselkoisena mannermaisena filosofiana. Sen paremmin Steiner-pedagogiikan kuin hänen valtavan ajattelutyönsä ymmärtämistä ei kuitenkaan edistä karikatyyrien rakentaminen tai ennakkoluuloinen torjuminen.

Parin kuukauden opetuskokemukseni jälkeen koen, että Steiner-koulussa on välitön ja lämmin tunnelma sekä oppilaiden ja opettajien välillä että molemmissa ryhmissä keskenään. Kun opettajienhuoneella puhutaan opiskelijoista, sävy ei ole juuri koskaan halventava tai ylenkatsova: pyrkimyksessä lähestyä jokaista oppilasta ihmisenä onnistutaan ainakin siltä osin kuin jokainen opettaja toimii tällä tavoin! Usein tähdennetään opiskelijoiden luovuutta, monipuolisia taiteellisia projekteja (jotka ajoittain nielaisevat tunteja muusta työskentelystä mutta jotka ovat kuitenkin kaiken vaivan väärtejä), eikä liioin pidä unohtaa opiskelijoiden ihmettelevää ja avoimesti olemista eri kanteilta pohtivaa mieltä.

Aivan omalla tavallaan kiinnostavaa on ollut opettaa kaikista aineista juuri filosofiaa tällaisessa ympäristössä. Steiner itse aloitti uransa filosofina, ja hänen varhaisten teostensa (erityisesti Vapauden filosofian, 1894) johtoaiheet läpäisevät kaikkea hänen myöhempääkin toimintaansa. Hänen kaltaiselleen ajattelijalle “filosofia” ei merkitse pölyttyneitä oppeja menneistä ajattelijoista, vaan elinvoimista eurooppalaista sivistysperinnettä, joka saa vuodesta toiseen uusia muotoja Steiner-koulujen opetustilanteissa. Jos pyritään edistämään oppilaiden henkilökohtaista kasvua, opittujen asioiden kytkeytymistä elävään kokemukseen sekä monisäikeisen ja jokseenkin yhtenäisen maailmankuvan hahmottumista – eikö silloin olla mitä perinteisimpien filosofisten teemojen äärellä?

En ole varma, olisinko missään muussa lukioympäristössä uskaltanut parin jakson tuntemisen jälkeen näyttää erään ryhmän opiskelijoille Lars von Trierin kohuelokuvan The Anti-Christ (2011)… Toisin kuin joskus luullaan, Steiner-kouluissa ei keskitytä vain hyvään, kirkkaaseen ja valoisaan, vaan yhtä lailla myös hämärään, pimeään ja vaikeasti jäsentyvään alkuvoimaan – kaikkeen siihen, minkä nykymaailman kovat ja alati aineellistuvat arvot ovat haudata alleen.

Steiner-pedagogiikkaa on helppo arvostella, sitä en tahdo kiistää. Usein ei tarvitse muuta kuin mainita koulujen taustalla olevan ajattelijan nimi, niin jo kuulee kautta rantain omaksuttuja mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, miten Steiner-koulujen oppilaille ei kehity tarvittavia valmiuksia toisen asteen opintoihin. Tuollainen yleistys on kuitenkin hataralla pohjalla, eikä tiedollisia kykyjä loikata suoraan lukiosta yliopistoon pitäisi millään muotoa pitää ainoana koulutuksen onnistumisen mittarina!

Miksei opetuksen onnistumisen merkkinä pidettäisi pikemminkin sitä, että opetettavista nuorista tulee ehjiä ihmisiä, joilla on herkästi aistiva mieli ja avoin sydän?

 

[valokuva © H. A. Kovalainen]

 

 

Jälkikaikuja Steiner-pedagogiikasta

Kiitoksia kaikista kommenteista edelliseen kirjoitukseeni! On hauskaa huomata, että Vieraskynä-kirjoitukseni tavoitti Steiner-pedagogiikasta kiinnostuneita ihmisiä sekä opettajien että koulun entisten oppilaiden joukossa!

Eräs koulun entinen oppilas kirjoitti minulle saaneensa vaikutelman, että kokisin Helsingin Rudolf Steiner-koulun harmonisena paikkana, mikä onkin jossain määrin totta. Samaan hengenvetoon kirjoittaja totesi koululla esiintyvän kuitenkin myös paljon näkemyseroja, “Steinerista kun on kyse”… Tuota kokemusta en tahdokaan kiistää, mahtuuhan saman koulun seinien sisään niin intohimoisia Steiner-pedagogiikan kannattajia kuin liberaalimpaakin linjaa edustavia opettajia. Yhtä kaikki on muistettava, että avoimet näkemyserot viestivät aina lähidemokratian toimivuudesta, oli kyse koulunkäynnin arjesta tai kunnallispolitiikasta.

Niinpä ajattelin rustata muistiin joitakuita vuosien mittaan kehkeytyneitä, Steineria koskevia ajatuksiani, jotka ainakin itselleni toimivat työkaluina opetustyössäni… Kyllä, olen ollut joskus huomaavinani, kuinka omaleimaisen ja runsastuotantoisen ajattelijan ympärille rakennettu pedagoginen toiminta on osaltaan lietsonut myös eräänlaista kummaa fundamentalismia, ellei sentään henkilökulttia niin ainakin Steinerin ajatusten pitämistä jonkinmoisena korkeampana totuutena. Tuolloin turhan helposti unohtuu, ettei juuri kenellekään ajattelijalle ole ollut yhtä tärkeää ihmismielen ja niin muodoin myös ihmisyksilöiden vapaus! Vapauden tähdentäminen inhimillisen toiminnan moraalisena ohjenuorana ei voi olla tyhjä korulause, vaan sen on todella tarkoitettava myös yksilöllisen luovuuden ja mielikuvituksen vapaata leikkiä.

Näin ollen ajattelen jokaisen Steiner-pedagogiikan parissa työskentelevän ihmisen askartelevan rakentavassa jännitteessä. Steinerin ajatusten henkeä on kunnioitettava, mutta yksilöllisten opettajien ja pedagogien ollessa toimijoina tuon hengen kunnioittaminen ei voi merkitä uudistumattomuutta ja kaikkien ajatusten kritiikitöntä, kirjaimellista hyväksyntää. Ajattelisin Steiner-pedagogiikan tarjoavan erittäin vahvat puitteet sille, että yksilöiden ja ihmisryhmien omat äänenpainot voivat kehittyä, ja joskus suurten ajattelijoiden seuraaminen merkitsee lopulta sitä, että heille uskaltaa kääntää myös selkänsä. Siis ainakin sellaisissa asioissa, joissa omakohtaisen kokemuksen todistusvoima ylittää kirjoitetun tekstin auktoriteetin… On nimittäin muistettava, että niissä parhaissa eurooppalaisen ajattelun perinteissä, joista myös Steiner ammensi pedagogiikkansa, ovat kuitenkin olennaisempia itse asiat kuin mitkään niistä kirjoitetut tai lausutut sanat: siis elävä kokemus pikemmin kuin väitetty totuus.

Asiaa voi kysyä toisellakin tavalla. Jos tahdotaan aidosti korostaa taiteiden ja luovuuden merkitystä yksilölliselle kasvulle, mikä koulutusjärjestelmä oikeastaan tarjoaisi tällaisille arvoille yhtä laajamittaiset kehykset kuin juuri Steiner-pedagogiikka? Mikään ajatusrakennelma, uskonto tai kasvatusfilosofinen järjestelmä ei ole ikinä täydellinen. Usein säröjä ja halkeamia esiintyy – ja täytyykin esiintyä ja antaa esiintyä – sitä enemmän, mitä laajemmalla rintamalla eli useampien ihmisten parissa toimitaan.

[valokuva © H. A. Kovalainen]

SURUMUSIIKKIA!

HUOM. Surumusiikkia koskeva työpajamateriaalini on ladattavissa täältä.

* päivittyvä lista, koostettu alun perin Tampereen yliopistolla järjestettyyn Surukonferenssiin 2013, jossa pidin esitelmän “Musiikin huojentavuus: taukoamaton surutyö ja sävelet”. Kiitokset ystäville musiikkivinkeistä! — viimeisin päivitys 16.8.2013 *

* ENG: a constantly updated list based on different songs chosen as appropriate GRIEF MUSIC such as presented in a talk of mine in Tampere, Finland (April 2013). Thanks to all the friends for adding their recommendations – last update 6/18/2013

>> helppoa kuunneltavaa / sopii aloittelijalle
>> vaativampaan makuun / synkkää materiaalia

K L A S S I N E N                                                  

Bach, J. S.: H-molli-messu, Matteus-passio, Johannes-passio, soolosellosarjat

Beethoven, Ludwig van: jousikvartetoista erit. 7 (op. 59/1, kolmas osa), 9 (op. 59/3, toinen osa), 14 (op. 131) ja 15 (op. 132, kolmas osa), sinfonioista erit. 3 (toinen osa) ja 7 (toinen osa), Missa Solemnis

Brahms, Johannes: Ein Deutsches Requiem, laulusarja Vier letzthe Lieder, sinfonia 2, Klarinettikvintetto (op. 115), Intermezzo (op. 117) no. 1

Bruckner, Anton: sinfonioista 5 ja 7 (toiset osat)

Chopin, Frederic: erit. ”Hautajaismarssi” (Marche funèbre) toisesta pianosonaatista (Op. 35, osa 3)

Fauré, Gabriel: ”Sicilienne” (teoksesta Pelléas et Mélisande, op. 80)

Mahler, Gustav: Lauluja lasten kuolemista (Kindertotenlieder), sinfonioista 5 (toinen osa), 2, 3, 4, 6 (kolmas osa) ja 9 (neljäs eli viimeinen osa)

Mozart, Wolfgang Amadeus: Requiem, sinfonioista erit. 40 (toinen osa) ja 41 (toinen osa), pianokonsertoista erit. nr. 25

Rahmaninoff, Sergei: pianokonsertto 2, ”Eleginen” pianotrio

Ravel, Maurice: G-duuri pianokonsertto (erit. toinen osa Adagio assai)

Schubert, Franz: jousikvartetto ”Tyttö ja kuolema”, laulusarjat Winterreise (D911) ja Scwanengesang (D957), jousivkintetto (D956), Fantasia 4-kätisesti pianolle (D940)

Schumann, Robert: pianokvintetto op. 44

Sibelius, Jean: viulukonsertto op. 47, Satu, sinfoniat 3, 4 ja 5

Šostakovitš, Dmitri: kamarimusiikista erit. pianotrio op. 67, pianovintetto op. 57, jousikvartetoista 3, 5, 8, 9 ja 15, sinfonioista energisiä 5, 7, 8, synkempiä ja kuolemaa käsitteleviä 10, 13 ja 14

Tšaikovski, Pjotr: pianotrio op. 50 (“Suuren taiteilijan muistolle”)

M O D E R N I   K L A S S I N E N                        

Górecki, Henry: sinfonia 3 (”Surullisten laulujen sinfonia”), erit. David Zinmanin johtama London Sinfonietta-levytys

Pärt, Arvo: Fratres (yli kymmenen erilaista versiota), Tabula Rasa, Cantus in memory of Benjamin Britten, sinfonia 4, Johannes-passio

Penderecki, Krzysztof: Dies Irae (Auschwitz Oratorium), St. Luke’s Passion, Threnody for the Victims of Hiroshima, sinfonioista 7 ja 8

Reich, Steve: Different Trains, WTC 9/11

Saariaho, Kaija: Notes on Light, Orion, Mirage, L’amour de loin (ooppera), Private Gardens

Vrebalov, Aleksandra: … hold me, neighbor, in this storm … (erit. Kronos-kvartetin levytys, ks. tarkemmat tiedot alla MUUTA-osiossa)

P O P – M U S I I K K I   J A   K E V Y T   R O C K

Alice in Chains (erit. nimikkolevy, jonka violetissa kannessa koira)

Anna Eriksson (erit. levy Mana, jolla mm. kappaleet ”Maailma palaa” ja ”Jos mulla olisi sydän”

Antony & the Johnsons (mm. levy I Am A Bird Now)

Chisu (erit. levy Kun valaistun ja kappale “Sabotage”)

CMX (erit. levyn Cloaca Maxim osasta II, Aethersis, kappaleet ”Ruoste”, ”Yö ei ole pimeä päivä”, Cloaca Maxima 2-levyn osasta II mm. kappaleet ”Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen”, ”Minun sydämeni on särkynyt”)

The Cure (erit. levy Disintegration)

Tuomari Nurmio (erit. levyn Kohdusta hautaan kappaleet “Kurjuuden kuningas”, “Oi mutsi mutsi” ja “Kurja matkamies vaan”)

Eppu Normaali (”Murheellisten laulujen maa”, ”Kun olet poissa”)

Dave Lindholm (mm. “Pieni & hento ote”)

Jarkko Martikainen: “Myrsky”

Jeff Buckley

Johanna Kurkela: Sun särkyä anna mä en

Kari Rydman (erit. ”Niin kaunis on maa” samannimiseltä levyltä)

King Crimson (erit. kappaleet ”In the Court of the Crimson King”, ”Epitaph”, ”Starless”

Mana Mana (esim. kappale ”Totuus palaa”)

Mark Lanegan (esim. levy Blues Funeral)

Opeth (erit. levy Damnation, jossa pelkästään hitaita, haikeita balladeja)

Radiohead (erit. levy OK Computer)

Smashing Pumpkins (tuplalevy Mellon Collie and the Infinite Sadness)

Vond (levy Selvmord)

R A S K A S   R O C K                                          

Burzum

Charon

Cradle of Filth

Dimmu Borgir

Dissection

Emperor

Metallica (mm. kappaleet ”Nothing Else Matters”, ”Sad But True”, ”Unforgiven”, ”To Live is to Die”, ”Fade to Black”, ”Welcome Home: Sanitarium”)

Mokoma (erit. levy Kuoleman laulukunnaat)

Moonspell

Pantera

Paradise Lost (erit. levyt Gothic, Icon, Shades of God, Draconian Times)

Tool

O R T O D O K S I N E N   M U S I I K K I         

Ortodoksinen kamarikuoro: Liturgia (erityisesti “Kerubiveisu”)

Ortodoksinen kamarikuoro: Kiittäkää Herran nimeä – Ortodoksinen jumalanpalveuksen ja juhlan musiikkia

Mikko Sidoroff: Panihida (hieno nuoren suomalaisen säveltäjän kuoroteos vuodelta 2007 – panihida on ortodoksisessa perinteessä kuolleen ihmisen muistopalvelus eli länsimaisen Requiemin ortodoksinen vastine)

Bysanttilaista kirkkomusiikkia suomeksi: Pyhä pyhä pyhä ja Armon hedelmä (Ortofonia-kuoro, sovitukset ja soololaulu Jaakko Olkinuora)

Vaativammalle maulle löytyy myös Sergei Rahmaninoffin kuoroteos Kokoillan Vigilia (All-Night Vigil, op. 37), joka on ortodoksista sävellyksistä kaikkein tunnetuimmin noussut klassisen musiikin kaanoniin

M U U T A______                                                 

Anouar Brahemin ja Jan Garbarekin jazz (erit. heidän yhteislevynsä Madar Shaukat Hussainin kanssa)

Klezmer-musiikki eli juutalaisten kansanmusiikki (esim. Doina Klezmer-levyt)

Kronos-kvartetin levyt (erit. Floodplain, joka sisältää kansainvälisillä konfliktialueilla sävellettyä musiikkia mm. Iranista ja Pakistanista)

Nik Bärtsch’s Ronin -jazztrion levyt (erityisesti levyt Llyrìa ja Holon)

Vanhaa musiikkia: John Dowland: Lachrimae or Seaven Teares

Vanhaa musiikkia: Jordi Savall & Hesperion XXI: Diaspora Sefardi

*   *

Mark Isham: “Melancholy of Departure”

https://www.youtube.com/watch?v=mAmx4yd7d98

Szakcsi Lakatos Béla / Sachi: “Peace For Pastorius”

https://www.youtube.com/watch?v=HjnsafJV5QIo

Johannes Schmoelling: “White Out”

https://www.youtube.com/watch?v=X8TAdQCB0vI

Brian Eno: “An Ending (Ascent)”

https://www.youtube.com/watch?v=aKw5mbcE7VY

Patrick O’Hearn: “A Lovely Place to Be”

https://www.youtube.com/watch?v=4WkFAzwM3i0&playnext=1&list=PL347B7ED0BFD92C9D

Emerson meets Steiner!

Aatehistorian erilaiset kehityslinjat leikkaavat toisensa joskus veikeästi, toisinaan tyystin odottamattomasti. Kymmenisen vuotta olen tutkinut Ralph Waldo Emersonin (1803–1882) ajattelua, ja tuon tuosta nimi tulee vastaan erilaisissa yhteyksissä, oli kyseessä Emerson String Quartet, Kainuun Sanomien päivän mietelause tai Andrei Tarkovskin elokuvanäytös, jossa ennen elokuvan alkua yhtäkkiä innostutaan puhumaan Tarkovskin yhteyksistä Steineriin, Emersoniin ja Thoreauhun. Emerson-jousikvartetti on kuin onkin nimetty samaisen Ralph Waldon mukaan, toisin kuin formulakuski Emerson Fittipaldi tai taannoinen progebändi Emerson, Lake & Palmer…

Yhtä lailla Emersonin hahmoon törmää Steiner-pedagogiikan piirissä. Suomen Snellman-korkeakoulua vastaava antroposofinen oppilaitos Englannissa on nimeltään Emerson College (mitä ei pidä sekoittaa samannimiseen, Bostonissa toimivaan retoriikkaopinahjoon), ja viliseepä Emersonin nimi siellä täällä myös Steinerin kirjoituksissa. Kun kymmenisen vuotta sitten haastattelin Helsingissä Suomen antroposofisen liiton toimitiloissa Markku Maulaa, sain kuulla sangen rohkaisevia väitteitä kahden ajattelijan yhteyksistä. Markku totesi Steinerin antaneen teoksissaan ymmärtää, että olisi pitänyt Emersonia aivan Goethen mittaisena esikuvanaan, ellei amerikkalainen esseisti olisi sattunut syntymään väärälle mantereelle… Melkoinen sielunsukulaisuuden tunnustus! Havainnon todistusvoimaa vahvistaa tieto siitä, että Goethe oli paitsi Steinerin, myös Emersonin filosofis-kirjallinen esikuva.

Mitkä yleiset piirteet yhdistävät ja mitkä erottavat Emersonin ja Steinerin ajattelua? Aatehistoriallisesti molemmat sijoittuvat samaan saksalaisen ajattelun jatkumoon, joka ponnistaa Kantista kohti Goethea, myöhempiä romantikkoja ja idealisteja, ammentaa varhaisesta hermeneutiikasta ja ennakoi monin tavoin 1900–luvun fenomenologiaa eli elävän kokemuksen filosofiaa. Molemmat olivat syvästi kiinnostuneita henkisestä maailmasta, Steiner tuota maailmaa sangen seikkaperäisesti luotaavana hengentieteilijänä, Emerson poeettis-esseistisenä eklektikkona, jonka varsinaisten uskomusten jäljittäminen on joskus työläämpää kuin systemaattisen Steinerin.

Niin amerikkalaisen esseistin kuin antroposofian luojan sivistysihanne oli pohjimmiltaan klassinen, ja molemmat kehittelevät omaperäisin tavoin aatehistorian elämänfilosofista juonnetta, jossa käsitystä hyvästä (ja syvästä) elämästä uusinnetaan 1800– ja 1900–luvun sielunmaisemiin sopiviksi. Molempien mielikuvituksen vangitsi ajatus siitä, että pieni pisara voi kätkeä sisälleen valtameren, yksi ihminen voi edustaa koko ihmiskuntaa. Steinerin viimeisinä vuosinaan luoma veistos Ihmiskunnan edustaja kantaakin samaa nimeä kuin eräs Emersonin pääteoksista Representative Men (1850).

Entä Steinerin Emerson-viittaukset? Kaikkien sitaattien kartoittamisessa riittää vielä työtä, mutta mainittakoon kymmenien viittausten joukosta yksi. Esitelmälehtisessään Suomi ja Kalevala (esitelmä pidetty alun perin Dornachissa 1914) Steiner siteeraa Emersonin lausahdusta ranskalaisesta esseististä Michel de Montaignesta. Montaignen ajatukset ovat Emersonin sydäntä niin lähellä, että hänestä tuntuu, kuin hän itse olisi kirjoittanut Montaignen esseekokoelman. Kirjasessaan Steiner tulkitsee toteamusta vihjeeksi siitä, että Emerson uskoi sielunvaellukseen. Emersonin kirjallinen hyperbola saa jokseenkin kirjallisen tulkinnan kahden eri aikoina eläneen sielun, Emersonin ja Montaignen, kohtalonyhteydestä.

Pieni sitaatti ja siitä tehty tulkinta auttaakin hahmottamaan myös Emersonin ja Steinerin eroja. Siinä missä Emerson käytti räiskyvissä esseissään pitkälle vietyjä retorisia tehokeinoja – ammensi samassa lauseessa häikäilemättä niin hindulaisuudesta kuin aikansa rajatiedosta – Steinerin ajatteluprojekti on kokonaisuudessaan järjestelmällisempi. Molemmat tähtäsivät ajattelullaan pikemminkin maailman muuttamiseen kuin sen tulkitsemiseen, mutta tähtäyspisteet olivat erilaiset. Emerson tahtoi kirjoituksillaan luoda Yhdysvaltoihin omaperäisen, alkuvoimaisen kirjallisen perinteen, kun taas Steiner halusi luoda uuden tieteen, jonka perustalle pystytettäisiin kokonainen kasvatusjärjestelmä.

Emerson ja Steiner – kaksi kulttuurin uudistajaa, jotka edellisen sanoin edustivat ihmisyyttä (stand here for humanity). Molemmat onnistuivat tehtävissään niin hyvin, että heidän esimerkkinsä innoittaa edelleen sekä kasvattajia että kirjailijoita.